Toiminta-ajatus

Hallittua hauskuutta, huolenpitoa ja hyväksyntää

Huiman juniorijalkapallotoiminnan päätavoite on tarjota kaikille Äänekosken lapsille ja nuorille mielekästä ja samalla kasvattavaa liikuntatoimintaa. Pyrimme osaltamme kasvattamaan nuorista iloisia, henkisesti ja fyysisesti tasapainoisia ihmisiä. Emme myöskään unohda kodin ja seuran välistä kasvatuksellista yhteistyötä. Suomen Palloliiton jäsenseurana, haluamme osaltamme kantaa vastuumme osana suomalaista jalkapalloperhettä.

Toimintamme alkaa 4-6-vuotiaiden Ritari- ja Prinsessafutiksesta, kierrämme päiväkodeissa, sekä seurakunnan kerhoissa kertomassa jalkapallosta hauskana harrastuksena. Koulufutisturnaukset ja Futiskoulut innostavat lisää harrastajia mukavan lajin ja kavereiden pariin. Koulutetut valmentajamme kannustavat harjoitus- ja pelitapahtumissa pelaajia kehittymään oman tasonsa mukaan ja toimimaan osana omaa joukkuetta. Vanhimmille junioreille tarjotaan mahdollisuus vastuunkantoon, toimimalla pelinohjaajina ja apuohjaajina pienemmille seuratovereille.

Pyrimme edelleen kehittämään toimintamme laatua Suomen Palloliiton Laatujärjestelmä-ohjelman mukaisesti. Ohjeistamme joukkueiden väliseen yhteistyöhön järjestämällä yhteisharjoituksia, sekä -koulutuksia. Lisäksi tuemme Palloliiton Fortum Tutor-ohjelman avulla joukkueiden toimijoita harjoittelu- ja pelitilanteissa.

Huiman Juniorijalkapallojaoston päävastuuna on luoda turvallinen, laadukas harrasteympäristö, yhtenäiset pelisäännöt ja arvot, sekä valvoa näiden noudattamista. Haluamme, että jokaisella lapsella olisi tasapuolinen mahdollisuus kasvaa jalkapallon parissa ja saavuttaa oma huippunsa. Huiman juniorijalkapallotoiminnan perustana ovat yhteiset arvot kasvatuksellisuus, suvaitsevaisuus ja iloisuus. Nämä arvot käännettiin vuoden 2016 alussa huimalaiseen muotoon: Hallittua hauskuutta, Huolenpitoa sekä Hyväksyntää.

Toiminnassamme on tällä hetkellä mukana jo yli 500 innostunutta pelaajaa ja seuratoimijaa.

Tarjoamme jokaiselle seura- ja jalkapallotoiminnasta innostuneelle toimijalle mahdollisuuden kasvaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa hienon harrastuksen ja kuningaslajin parissa: valmentajana, huoltajana, joukkueenjohtajana, erotuomarina ja talkoolaisena.


   
Lisää uutisia
Huima Juniorijalkapallo
«  Huhtikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30
Kategoriat