C-02 Pojat voittivat Jyväskylä Cupin!
Julkaistu: 11.06.2017 00.00

C-02 Pojat voittivat Jyväskylä Cupin!

C-02 poikien taival jatkui lauantaina 10.6. Jyväskylä Cupissa hiostavassa Vehkahallissa. Ensimmäiseen otteluun vastaan tuli KuPs JL2002 Kuopiosta. Huima aloitti ottelun vahvasti kun jo yhdeksän minuutin jälkeen Anton Lönnqvist viimeisteli hattutemppunsa. Tämän jälkeen Huiman pelistä katosi ote lähes kokonaan ja KuPs pääsi peliin mukaan. Hieman ennen taukoa KuPs iskikin kavennuksen Miika Leppäsen selän taakse.

Toisen jakson alku jatkui edelleen kuopiolaisten hallinnalla Huiman syöttöjen mennessä jatkuvasti vieraille. Kolmen minuutin jälkeen KuPs kavensi ottelun lukemiin 3-2. Maalista Huima sisuuntui sen verran että kuopiolaisten lähentelyt loppuivat Huiman maalille. Loppu oli sitten melko sekavaakin pelailua. Ottelu siis nihkeydestään huolimatta päättyi Huiman 3-2 voittoon.

Toisessa pelissä Huima sai vastaansa PeKa 02 Punaisen Kotkasta. Heti alusta asti näki että Huiman aamuinen nihkeys oli tipotiessään ja peli kulki todella mainiosti. Anton Lönnqvist aloitti maalinteon seitsemännen minuutin kohdalla ja sama mies iski taukolukemiksi 0-2 Huimalle.

Puoliajan jälkeen ei enää voittajasta ollut epäselvyyttä. Viiden minuutin jälkeen Huima iski kolme maalia kolmeen minuuttiin maalintekijöinä Jeremias Heinonen, Niko Ahonen ja Ville Hämäläinen. Niko jatkoi maalintekoa jälleen komealla laukauksella kolme minuuttia myöhemmin. Vielä ennen loppuvihellystä Huima iski kahdesti kun Jeremias Heinonen iski toisensa ja Pyry Lukkari viimeisteli tylyt loppulukemat 0-8. Huima siis tehoili alle 20 minuutissa huimaavat 6 maalia. Peliaikahan turnauksessa oli 2 kertaa 20min.

Finaalissa vastaan asettui myös molemmat aiemmat ottelunsa voittanut FC HAPO Harjavallasta. Peli alkoi varsin tasaisena molempien ehkä hieman tarkkaillessa toisiaan. Yhdentoista minuutin kohdalla Jeremias Heinonen aloitti maalinteon. Sama mies jatkoi kolme minuuttia myöhemmin ja hattutemppu oli valmis kaksi minuuttia ennen puoliaikaa. Vielä juuri ennen taukoa FC HAPO kavensi lukemat yhteen kolmeen.

Toisella jaksolla Huima tyytyi hallitsemaan palloa mutta maaleitta ei kuitenkaan jääty. Jeremias neljännellään ja Jere Laitinen ensimmäisellä Huima-maalillaan varmistivat Huiman C-02 pojille ensimmäisen turnausvoiton! Finaalilukemat siis 1-5. Poikien urakka jatkuu tiistaina Palokassa PaRin 02 poikien vieraana.

Seuran uusimmat

Juniorijalkapallo Huima

minna.porrassalmi@huimajuniorijalkapallo.fi

@huimajuniorijalkapallo