Huiman juniorijalkapalloilijat vierailivat ihanassa Viipurissa
Julkaistu: 02.09.2016 00.00

Huiman juniorijalkapalloilijat vierailivat ihanassa Viipurissa

Huiman -04 jalkapallopojat eivät haasteita pelkää ja joukkue otti vastaan jo aiemmin Äänekoskella vierailleen Viipurilaisen Favorit-seuran turnauskutsun. Matkan suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin keväällä, jotta Venäjälle matkaamista varten tarvittavat paperitkin ehdittäisiin saada kuntoon ennen matkaan lähtöä. Matkan suunnittelussa ja paperiasioiden hoitamisessa joukkue sai korvaamattoman avun paikallisilta Venäjän tuntijoilta Meeri Hytöseltä ja Tapio Heimoselta. Monien paperiasioiden ja välillä uskomattomilta tuntuneiden käänteiden jälkeen joukkueen matkustusasiakirjat ja matkan yksityiskohdat alkoivat olla valmiina.


Seurue lähti matkaan kohti Viipuria torstaiaamuna 18.8., mistäpä muualta kuin kotikentän laidalta. Linja-auto täyttyi iloisista matkaajista, 13 pelaajasta, valmentajista, huoltajista ja kannustajista. Yhteensä Viipuria kohti matkaa lähti taittamaan 30 henkilöä. Lappeenrannan lähestyessä jännitys alkoi tiivistyä, löytyykö aiemmin postissa lähetetyt passit viisumeineen sovitusta paikasta? Helpotuksen huokaukset pääsivät ilmoille joukkueenjohtaja Minna Partasen kävellessä ulos matkatoimistosta passipino kädessään. Kun linja-autoon saatiin vielä yksi lisämatkustaja, Äänekosken kaupunginedustaja ja samalla myös Huiman juniorijalkapallon puheenjohtaja Hannu Penttinen, matka kohti Venäjän rajaa saattoi jatkua.

Jännittävien tullimuodollisuuksien jälkeen moni matkaajista saapui ensimmäisen kerran elämässään itänaapurin maalle. Pian rajan jälkeen seurue sai ensituntuman Venäjään rahanvaihdon yhteydessä. Ruplat taskussa matka jatkui kohti määränpäätä, ihanaa Viipuria. Hotellilla matkaajia odottivat jo isäntäseura Viipurin Favorit-clubin juniorijalkapallon vaikuttaja ja turnauksen johtaja Vladimir Samkov sekä matkan onnistumisen taannut Tapio ”Tapsa” Heimonen.


Pitkän matkustuspäivän päätteeksi Äänekosken seurue sai ensimmäisen kosketuksen venäläisen keittiön antimista herkullisen kanaruoan merkeissä. Pitkän ”pallottoman” päivän päätteeksi pojat pääsivät viimein tutustumaan turnauksen pelialustaan Viipurin keskusurheilukentällä Avangard-stadionilla. Pääkatsomon välittömässä läheisyydessä sijaitseva tekonurmikenttä tarjosi pojille hyvän verryttelypaikan.

Ensimmäisen Viipurissa nukutun yön jälkeen turnausjännitys oli käsin kosketeltavissa. Favorit seuran järjestämän kuljetuksen myötä peliasuiset Huiman juniorit seurueineen saapui Avangard-stadionin tekonurmelle vajaa tunti ennen ensimmäisen pelin alkua. Mutta missä olivat makkaragrillit ja mokkapalojen myyjät sekä vastustajat? Turnauksen järjestelyt poikkesivat tosiaan kotimaassa totutusta jokseenkin paljon.


Vajaan puolen tunnin päästä kentälle saapuivat vastustajat ja hiljalleen myös turnauksen tuomarit. Näin ensimmäinen peli pääsi alkamaan. Huima aloitti turnauksen vahvasti ottaen 5-0 voiton FC Favorit 05 joukkueesta.

Ensimmäisen ottelun jälkeen oli vuorossa turnauksen juhlalliset avajaiset, jossa avajaispuheen piti Viipurin kaupungin liikuntalautakunnan virkamies.

Aamupäivän toinen peli Lugan Spartak 04 joukkuetta vastaan oli huimaa taistelua. Tasainen ottelu päättyi lukemiin 2-2.


Maittavan borssikeiton ja liharuoan jälkeen päivän viimeisessä ottelussa Huimaa vastaan asettui Venäläinen Kirovsk-joukkue. Huiman pojat voittivat ottelun selvin lukemin 6-2. Huikeasti pelatun päivän jälkeen vuorossa oli tutustuminen Viipurin nähtävyyksiin. Seurue pääsi ihailemaan Uno Ullbergin suunnittelemassa Viipurin Eremitaasissa olevaa näyttelyä sekä sen yhteydessä olevan taidekoulun oppilaiden taideteoksia. Tämän jälkeen matka jatkui kohti Viipurin linnaa, jonka tornista matkalaiset saivat ihailla huikeita maisemia.


Päätähuimaavien maisemien jälkeen seurue kiirehti takaisin Avangard-stadionille. Vuorossa oli aikuisten ottelu Viipurin virkamiehiä vastaan. Huiman seurueen saapuessa kentälle vastustaja verryttelikin jo tekonurmella. Onneksi Suomen joukkue sai muutaman vahvistuksen, sillä Viipurin virkamiehistä oli kentälle kokoontunut täysi joukkueellinen jalkapallovarusteisiin pukeutuneita urheilullisia nuoria miehiä. Suomen joukkueen kovasta taistelusta, Hannulan Antin hienosta maalista, maalivahtien uskomattomista torjunnoista ja huimasta kannustuksesta huolimatta joukkueemme joutui taipumaan tasaisen ottelun jälkeen maalein 1-4. Huikea suoritus Suomen joukkueelta, jolle ottelu tuli täytenä yllätyksenä.

Toisen turnauspäivän aluksi Huiman pojat saivat vastaansa Korona-joukkueen Gatsinan alueelta. Ottelu oli Huiman hallintaa ja päättyi lukemiin 6-0. Toisessa ottelussa Venäjän polttava helle alkoi verottamaan Huiman poikien voimia ja hyvin pelatussa ottelussa vastustaja Gatsina laukoi kaksi maalia Huiman nollaa vastaan. Turnauksen viimeinen peli pelattiin kotijoukkue Favoritin 04 joukkuetta vastaan. Kovasta taistelusta ja Spartakin poikien kannustuksesta huolimatta isäntä joukkue vei ottelun lukemin 4-0.

Hienosti pelatun turnauksen päätteeksi Huima sijoittui neljänneksi. Vaikka Huima ei tässä turnauksessa saanut kotiin tuotavaksi joukkuepokaalia ja mitaleja, turnauksen järjestäjät palkitsivat kolme Huiman pelaajaa. Joukkueen parhaana pelaajana palkittiin Dani Nurmi. Turnauksen parhaan maalivahdin pokaalin pokkasi Teemu Tervakangas ja turnauksessa eniten maaleja tehneen ”maalikuninkaan” palkinnon sai Aleks Norontaus.






Palkintojenjaon ja turnauksen päätösseremonian jälkeen Huiman seurue pääsi illalla nauttimaan Viipurin kaupungin juhlasta. Viipurin torilla järjestetty hieno juhla päättyi pimenevässä illassa huikeaan ilotulitukseen.


Viimeinen matkapäivä valkeni aurinkoisessa säässä. Aamupalan jälkeen Huiman seurue suuntasi kohti historiallista 161 hehtaarin laajuista Monrepos-puistoa. Hienon pääportin jälkeen puistossa ihailtiin kartanon päärakennusta, kauniita kaarisiltoja, rantamaisemia, Neptunuksen temppelin raunioita sekä Ludwigsteinin saarella kohoavaa Ludwigsburg hautakappelia.


Monrepos-puistokierroksen jälkeen seurue pysähtyi vielä kauppahallissa. Tuliaisostoskassien täytyttyä seurue palasi hotellille ja oli kiitosten aika. Turnausisäntä Vladimir Samkov oli saapunut hotellille hyvästelemään naapurimaan vieraat. Iloisten hyvästelyjen jälkeen Huiman seurue oli valmiina kotimatkaan.

Ihanasta Viipurin turnausmatkasta seurueelle mieleen jäi monta hauskaa ja riemukasta hetkeä. Seurue pääsi pelien lisäksi tutustumaan Viipurin kulttuuriin sekä venäläisiin ruokiin ja juhliin, jopa kahteen hääjuhlaan. Kotiintuliaisina matkaajilla oli paljon ihania muistoja! Näiden muistojen mahdollistumisesta Huiman 04 joukkue seurueineen haluaa lämpimästi kiittää Meeri Hytöstä ja Tapio ”Tapsa” Heimosta.

Turnauksessa Huiman paidassa Seppo Rahkosen ja Ville Korkeamäen valmennuksessa pelasivat: Niklas Hannula, Roni Huuskonen, Miska Hyvärinen, Atte Mäntynen, Dani Nurmi, Aleks Norontaus, Aleksi Partanen, Teemu Tervakangas, Valto Rahkonen, Jami Riekkola, Juuso Salmi, Joonas Tuomainen ja Eeti Varis.


Seuran uusimmat

Juniorijalkapallo Huima

minna.porrassalmi@huimajuniorijalkapallo.fi

@huimajuniorijalkapallo